Väritöntä syksyä
Otsikko kuullostaa hieman erikoiselta ottaen huomioon että syksyssä on väriä paljon, tänä vuonna on keltainen täysin ylivoimainen. Otsikko viittaa siihen että olen kuvanut nyt syksyllä hyvin paljon mustavalkofilmille, tälläinen asia taustalla. Edellisestä kirjoituksesta on taas vierähtänyt mutta ei siitä enempiä tällä kertaa… (yritetään kyllä jatkossa olla ahkerampi tämän suhteen)
Tämän “värittömän syksyn” lisäksi olen kuvanut kyllä värillistäkin syksyä, ihmisiä ja kaikenlaista muutakin. En taida olla vieläkään lähelläkään sitä omaa juttuani mikä on sitä omintani. Olen tutkiskellut asiaa jonkin verran ja luonnonkuvaaminen antaa tällä hetkellä hyvin paljon positiivisia tuntemuksia ja ettei asia olisi näin yksiselitteinen, myös onnistuneet ihmiskuvaukset antaa paljon ilonaiheita.
Viimeisin kuvausretki suuntautui Langinkoskelle. Itse koskea on tullut kuvattua jo sen verran että oli aika katsella ympäristöä laajemmalti. Yhdessä sivu-uomassa vettä virtasi houkuttelevalla tavalla, paikoin vain 20cm mutta kauniisti kivien välistä. Tässä muutama kuva sieltä:



Viikon 43 kuvat on nähtävissä täällä.
Noin kuukausi sitten kävin katsomassa olisiko Langinkoskella “savuja” kun tarpeeksi aikaisin aamusta on paikalla. “Savuilla” tarkoitan vedestä nousevaa höyryä kun ilma on selvästi vettä viileämpää. Tulos oli “savujen” suhteen lähes nolla. Muutamana viime viikkona ei ole ollut sellaisia pakkasaamuja että olisi ollut järkevää lähteä katsastamaan olisiko “savuja” tarjolla. Kuitenkin jotain tuli ikuistettua silloin kun ensimmäistä kertaa olin “savuja” etsimässä:

Olen edellisessä kirjoituksessa (tai sitä edellisessä) luvannut perhoskokoelma näytille pienen tarinan kera, en ole unohtanut asiaa. Perhoskokoelma tulee vielä ennen joulua…
Lisää syksyisiä kuvia ja tarinaa niistä muutaman päivän päästä. Pienenä muistutuksena kotkalaisille filmikuvaajille; ostakaa ihmeessä filminne FOTO PR:stä, Pukin Matti pitää yllä hyvää valikoimaa filmejä, löytyy mustavalko, värinegaa sekä diaa. Siihen suuntaan mars, mars!
ps. Joku ihmettelee miksi otsikkona on “Väritön syksy” koska kaikki artikkelissa näytetyt kuvat on väreissä… no löytyy sitä väritöntäkin K-L-I-K
