Luentoja
Tänään oli itselleni syksyn odotetuin luento Kotkan Valokuvakeskuksessa kun Välähdyksiä -kirjan kirjoittaja Mikko Niemelä kävi luennoimassa salamakuvauksesta, tarkemmin käsisalamalla tapahtuvasta valaisusta.
Olimme Mikon kanssa alkusyksyn aikana keskustelleet melko tiiviisti millainen esitys pidettäisiin ja mielestäni tämän päivän luento, workshop, miten sitä halutaankaan kutsua, oli juuri sellainen millaista ajattelimmekin. Mikko kertoi aluksi itsestään ja työstään lehtikuvaajana jonka jälkeen tarina siirtyi luontevasti itse asiaan eli valaisun hallintaan ja valon muokkaamiseen. Mikolla oli mukanaan kattava arsenaali erilaisia salamalaitteita aina Nikon SB-24 salamasta Elincromin Ranger Quadra akkusalamaan. Allekirjoittanut olisi enemmän kuin iloinen jos kyseinen Quadra löytyisi myös omasta valikoimasta!
Lopuksi kuulijakunnasta sai kiinnostuneet kokeilla erilaisia valonmuokkaimia, harmi vaan ettei tämä herättänyt kiinnostusta. Ei Kotkassa joka päivä ole mahdollista kokeilla tuollaista määrää erilaisia valonmuokkaimia! Itselleni oli myös pettymys ettei kuulijoita ilmaantunut paikalle kuin kourallinen, mikä oli todella sääli…
Seuraava luento on myös todella mielenkiintoinen. 11.9.2010 tulee Helsingin Sanomien valokuvaaja Sami Kero näyttämään sekä kertomaan kuvistaan Afganistanista, Irakista ja muilta kriisialueilta joilla hän on vieraillut. Jokainen saa miettiä mitä yhteistä on päivämäärällä 11.9. ja Irakilla ja Afganistanilla… Ainakin jotain selviää jos tulee kuuntelemaan kyseistä luentoa.
Mutta vielä kerran suuret kiitokset Mikko Niemelälle tämän päiväisestä luennosta!












